Pesäpallo
2012 pesiskouluun ilmoittautuminen on auennut! Ensimmäinen kerta keskiviikkona 23.5.2012 klo 18:00-19:30 jatkuen läpi kesän.
lmoita lapsesi vaikka jo etukäteen täältä.
Pesisvuosi 2011 käynnistyi koulutuksella
Kankaanpään Kamarilla tammikuussa 29.1-30.1 järjestettyyn JPVT-koulutukseen (Juniori Pesis Valmentaja) osallistuivat Karvian Kiristä Miia Ylilammi ja Piia Hietikko. Ohjaajana toimi pesiskonkari Mika Mikola.
Koulutus on tarkoitettu F-, E- ja D-junioreiden valmentajille ja pelinjohtajille, sekä pesiskouluohjaajille. Tutkinnon laajuus on 50 tuntia, josta kontaktiopetusta 30 tuntia. Koulutukseen kuului mielenkiintoista teoriaa, että hikistä tekniikan vääntämistä. Ensimmäisten koulutuspäivien päätteeksi oli myös kirjallinen koe, jonka tytöt läpäisivät mallikkaasti. Tutkintoon kuuluu myös pelinjohtopäivä toukokuussa 7.5 Kokemäellä, jolloin tutustutaan pelin kulkuun tarkemmin lasten pesisturnauksen yhteydessä. Pelinjohtopäivään mennessä tulee tehdä myös opinnäytetyö etätehtävänä. Miian ja Piian opinnäytetyönä on ensi kesän pesiskoulun harjoitusohjelmat, jotka tehdään uuden koulutuksen hyvien neuvojen mukaan.
Tutkinnon innoittamina Miia ja Piia toimivat ensi kesän pesiskoulun vastuuvetäjinä ja toivottavat kaikki uudet ja vanhat pesiskouluohjaajat kanssaan tutustuttamaan lapset mielenkiintoiseen pesäpallon maailmaan! Ohjaajien lisäkoulutuksesta ilmoitellaan huhtikuun alussa ja pesiskoulu pyörähtää käyntiin taas toukokuulla. Kesää ja kuivaa kenttää odotellessa..




