KIRIN PUNTTIKOULU
Punttikoulun pikkujoulut 2016
Annika Haavisto Porin kisoissa 2016
PUNTTIKOULU 2024
Syksyllä 2024 harjoitukset ovat tiistaisin klo 17 -18.30.
Mukaan voi tulla myös kesken kauden. Aloitusaikakin on joustava, jos ei ehdi heti klo 17.
Tervetuloa mukaan kaikki wanhat ja uudet punttikoululaiset!
Punttikoulua pidetään kaudella 2024 - 25 tiistaisin klo 17 - 18.30.
Ohjaajana toimii Kari Tuuliniemi.
Lauantaivuoro klo 15 - 16.30 toimii varavuorona tarvittaessa sopimuksen mukaan.
Punttikoulu on suunnattu 10 vuotta täyttäneille tytöille ja pojille sekä naisille ja miehille. Punttikoulussa harjoitellaan eri nostomuotojen tekniikoita, pelataan pallopelejä, kisataan eri lajeissa sekä pidetään kuntotestauksia ja salikisoja. Salikisoissa jokainen kilpailee omaa itseään vastaan pyrkien tekemään omia ennätyksiä. Kisoissa kaikki palkitaan.
Mukaan voi tulla aluksi myös kokeilemaan ja tutustumaan voimailuun ja muutaman kerran jälkeen voi päättää, haluaako jatkaa. Eli mihinkään ei sitoudu kokeilemalla.
Voimailu on liikuntalaji, joka sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille, joten tule rohkeasti mukaan! Lisätietoja voi kysyä Karilta, puh 0400-515407.
PUNTTIKOULU TIISTAISIN klo 17 - 18.30
VUONNA 2024 PUNTTIKOULUN OSALLISTUMISMAKSU ON:
YLI 18 V = 25 €/KAUSI
ALLE 18 V = 20 €/KAUSI
Kausi tarkoittaa kevät- ja syyskautta erikseen.
NÄIDEN LISÄKSI TULEE KIRIN JÄSENMAKSU:
Kirin jäsenmaksu; aikuiset 25€/vuosi, lapset (alle 15v) 15€ /vuosi tai perhejäsenmaksu 40 €/vuosi.
Jos kilpaileminen kiinnostaa, niin Kirin nimissä voi osallistua kisoihin.
Tervetuloa rohkeasti mukaan!
Kirin voimailujaosto
_ _ _
Punttikoulun syksyn 2021, 2022 ja 2023 päättäjäiset on pidetty ST1-ravintolassa, josta osallistujat saivat hakea take away-aterian
Punttikoulun kevään 2021 päättäjäiset pidettiin 18.6. Jämillä pelaamalla PaintBallia.
Punttikoulun syksyn 2020 päättäjäiset pidettiin 16.12. Kotipata-ravintolassa, josta kukin haki mukaan hampurilaisaterian (koronatilanteen takia yhteistä tilaisuutta ei voitu pitää).
Punttikoulun kevään 2020 päättäjäiset pidettiin 9.5. Niinisalossa, jossa pelattiin PaintBallia eli värikuulasotaa Taulunkylän montulla.
Liikuntatoimen stipendejä ei jaettu vuonna 2020 eikä 2021.
_ _ _
Punttikoulun syksyn 2019 päättäjäiset pidettiin 10.12., jolloin oli Kirin mestaruuskisojen palkintojenjako sekä pikkujoulut.
Syysretki järjestettiin Seinäjoelle, jossa pelattiin laserpeliä 2 tuntia sekä käytiin uimassa ja syömässä.
Liikuntatoimen stipendit 2019 saivat Aleksi Haavisto ja Kari Niemenmaa.
Punttikoulun kevään 2019 päättäjäisiä vietettiin Ikaalisten kylpylässä hohtokeilauksen, uimisen sekä syömisen merkeissä.
_ _ _
Punttikoulun syyskauden 2018 päätösretki tehtiin Seinäjoelle, jossa pelattiin lasersotaa ja shoppailtiin.
Punttikoulun syksyn 2018 päättäjäisissä 11.12.2018 jaettiin seuraavat muistamiset:
Kirin voimailujaoston Vuoden 2018 Naisnostaja on Rose Fortin ja Miesnostaja Samuli Tuuliniemi. Onnittelut!
Lisäksi kilpailustipendit saivat Annika Haavisto ja Rose Fortin osallistumisesta kansallisiin kisoihin vuonna 2018.
Punttikoulun ohjaaja Iina Puskala sai erityismaininnan merkittävästä saavutuksesta: Maratonin juokseminen 365 päivänä peräkkäin. Onnittelut tästä huippusaavutuksesta!
Lisäksi palkittiin seuraavat nostajat ja ohjaajat:
Emma Halmela
Sara Tuuliniemi
Mai Yamada
Kari Niemenmaa
Elias Kaurahalme
Mikko Käkelä
Aaro Kivimäki
Mikko Lind
Mika Puskala
Vuoden 2018 Liikuntatoimen stipendit myönnettiin seuraaville punttikoululaisille:
Emma Halmela
Sara Tuuliniemi
_ _ _
Punttikoulun kevään 2018 päättäjäisiä vietettiin Yyterissa kiipeilyn ja uimisen parissa sekä shoppailtiin Puuvillassa.
_ _ _
Punttikoulun syksyn 2017 päättäjäisissä 12.12.2017 jaettiin muistamiset seuraaville punttikoululaisille:
Sara Tuuliniemi, Jasmin Ylilammi, Annika Haavisto, Rose Fortin, Joonatan Ylilammi, Arttu Haavisto, Elias Kaurahalme, Mikko Käkelä, Aaro Kivimäki, Lauri Kivimäki, Niko Halmela, Mikko Lind, Oskari Kivimäki, Samuli Tuuliniemi, Joona Husu, Jasper Ylilammi
_ _ _
Punttikoulun syksyn 2017 päättäjäisiä vietettiin Ikaalisten kylpylässä, jossa uitiin ja ruokailtiin.
_ _ _
Punttikoulun pikkujoulussa 12.12.2017 jaettiin opiskelustipendi vuoden aikana kansallisiin painonnostokisoihin osallistuneelle punttikoululaiselle:
Annika Haavisto
Karvian liikuntatoimen stipendin saivat 6.12.2017 seuraavat punttikoululaiset:
Niko Halmela
Elias Kaurahalme
Mikko Käkelä
Onnittelut kaikille stipendinsaajille!
Voimailujaosto kiittää kaikkia Punttikoulun osallistujia, ohjaajia, huoltajia sekä muita toimijoita vuodesta 2017!
12.12. palkintojenjaossa palkittiin kaikki Karvian Kirin mestaruuskisoihin 27.11. osallistuneet pokaaleilla sekä lisäksi kaikki punttikoululaiset saivat pienet joululahjat.
Lisäksi jaettiin palkinnot Vuoden 2017 Naisnostajalle sekä Miesnostajalle.
Vuoden Naisnostajan perustelut:
Hän on osallistunut kansallisiin kilpailuihin seuraavasti:• Juniori Cup (1/4) Peruskoululaisten mestaruuskilpailut, Pori 11.02. T +69 kg (4. sija)• Juniori Cup (2/4) Etelä-Suomen kevätkisa, Turku 06.05. T15-v +69 kg (3. sija)• Juniori Cup (3/4) Punttikarnevaalikisa, Kalajoki 26.07. T13-15v +48 kg (6. sija) Punttikarnevaalien neliottelun tulokset: 13-15v (6. sija)• Karvia Open 6.8.: T17 +90kg (1. sija)• Juniori Cup (4/4) Etelä-Suomen syyskisa, Parkano 10.09. T 13-15 v +63 kg (4. sija)Lisäksi hän on osallistunut vuonna 2017 seitsemiin punttikoulun salikisoihin. Hänellä on useita Karvian Kirin ennätyksiä hallussaan ja hänen Sinclair-pisteensä ovat nousseet jatkuvasti. Karvian Kirin mestaruuskisoissa 27.11. hän oli naisten sarjan ykkönen Sinclair-pisteiden mukaan tehden myös uudet Kirin ennätykset. Sinclair-pisteet olivat 87,333. Ennätysnostot olivat: tempaus 36 kg, työntö 45 kg, yhteistulos 81 kg.
Hän on ANNIKA HAAVISTO! Paljon onnea!
Vuoden Miesnostajan perustelut:
Hän on osallistunut vuonna 2017 seitsemiin punttikoulun salikisoihin, joista kuusissa hän on ollut miesten ykkönen Sinclair-pisteiden mukaan. Hänellä on useita Karvian Kirin ennätyksiä hallussaan ja hänen Sinclair-pisteensä ovat nousseet jatkuvasti ja Kirin mestaruuskisassa 27.11. hänen pisteensä olivat ylivoimaiset 156,094. Hän nosti samassa kisassa myös uudet Kirin ennätykset, jotka olivat: tempaus 50 kg, työntö 59 kg, yhteistulos 109 kg.
Onneksi olkoon SAMULI TUULINIEMI!
Annika Haavistolle myönnettiin lisäksi Voimailujaoston stipendi kansallisiin kilpailuihin osallistumisesta vuoden 2017 aikana. Onnea siitäkin!
_ _ _
Punttikoulun kevään 2017 päättäjäisissä 30.5.2017 jaettiin palkinnot seuraaville punttikoululaisille:
Sara Tuuliniemi, Jasmin Ylilammi, Annika Haavisto, Roni Honkanen, Joonatan Ylilammi, Elias Kaurahalme, Mikko Käkelä, Aaro Kivimäki, Lauri Kivimäki, Niko Halmela, Mikko Lind, Oskari Kivimäki, Samuli Tuuliniemi, Jasper Ylilammi, Juho Syrjäläinen
Tähän toimintaan olemme saaneet Opetus- ja Kulttuuriministeriön seuratukea vuodelle 2015 - 2016.
- Tytöt kisoissa.docx377 KB
- Punttikoulu 2017-18.docx158 KB