MAALAISSEIKKAILU 2025

Kerää 2-5 henkilön joukkue, pakkaa mukaan seikkailumieltä ja suuntaa suorittaamaan mitä mielenkiintoisempia tehtävärasteja.
Maalaisseikkailu 2025 on suuri kesäseikkailu Karviassa!
Seikkailussa pääset joukkueesi kanssa kiertämään tehtävärasteja, joissa testataan muun muassa joukkueen fyysistä kuntoa, tietoa, taitoa, näppäryyttä ja rohkeutta.
Kerää seikkailumielesi ja joukkeesi ja suuntaa viettämään iloista kesäpäivää Karviaan!
Seikkailupäivänä Karvian keskustan alue täyttyy erilaisista tehtäväpisteitä. Myös Karvian pohjoispuolelle avautuu noin 30-40km pitkä traili, jonka varrella pääsee suorittamaan useita tehtäviä!
Pisteissä pääsee hyödyntämään tietoa, taitoa ja liikkuvuutta, jotkut pisteet vaativat heittäytymistä ja joissain voi haastaa itsensä ja pelkonsa.
Trailin kiertämiseen tarvitaan tietenkin ajoneuvoa. Keskustan alueella voi kulkea myös jalan tai pyörällä.
Maalaisseikkailussa ei tarvitse suorittaa kaikkia tehtäväpisteitä. Seikkailun voi aloittaa trailista tai keskustan alueesta, ja suorittaa tehtäviä niin paljon kun ehtii. Joukkueesta valitaan kunkin tehtävän suorittaja(t), kaikki eivät siis vuoron perään suorita samaa tehtävää. Kilpailupassiin merkitään pisteet suoritetuista tehtävistä. Passit palautetaan ja järjestäjä laskee pisteet.
Palkintojenjako suoritetaan illalla Maalaisseikkailun virallisilla Seikkailujatkoilla, jonka järjestää Kyläkauppa Käntynmäki!
Palkitsemme eniten pisteitä keränneen joukkueen sekä parhaimman pisteiden keskiarvon saavuttaneen joukkueen 150€ lahjakortein. Arvomme myös kaikkien osallistujien kesken 50€ lahjakortin.
Maalaisseikkailu 2025 lauantaina 19.7.
Seuraamalla Maalaisseikkailu 2025 -Facebook-tapahtumaa, pysyt parhaiten mukana tapahtuman tiedotuksessa:
https://www.facebook.com/share/16AnR134xp/
Ilmoittautuminen ennakkoon Kirin nettisivuilla 16.7. mennessä tai kilpailupäivänä Karviatalolla klo 9-11
(Tyyni Tuulion katu 12)
Kilpailuaika klo 10-16, passin palautus Karviatalolle viimeistään klo 17.
Joukkuemaksu 35€, etukäteen ilmoittautuneille 30€.
Palkintona 2x150€ lahjakortti + 50€ lahjakorttiarvonta kaikkien osallistujien kesken.
Säännöt tiivistettynä:
1. Kerää 2-5 hlö joukkue (alle 13-vuotiaat aikuisen kanssa)
2. Ilmoittaudu mukaan etukäteen tai paikanpäällä (huomaa hintaetu)
3. Tankkaa auto ja nostata seikkailumieltä
4. Nouda kilpailumateriaali Karviatalolta
5. Suuntaa suorittamaan rasteja haluamassasi tahdissa ja järjestyksessä
6. Palauta kilpailupassi klo 17 mennessä Karviatalolle
7. Suuntaa Kyläkauppa Käntynmäelle Seikkailujatkoille jännittämään lopputulosta
8. Muistele hauskaa tapahtumaa
Sääntötarkennukset: sama joukkue ei voi saada eniten pisteitä keränneen ja parhaan keskiarvon palkintoa. Mikäli useampi joukkue saa saman pistemäärän, ratkaisemme arvalla lahjakortin voittajan.
MAALAISSEIKKAILU 2025 kilpailun tulokset:
Paras keskiarvo Lautapelaajat 150p KA 10.71
Parhaat pisteet Kyntäjät 278,5p KA 9.28
Karseet 276.75p KA 9.23
Risto-Matti ja peräsverettävät 273,5p KA 9.11
Hulivilihattiwatti 264,5p KA8,81
Suku on pahin 263p KA 8,76
Goat 261p KA 8,7
Kohtuu pätevät 255p KA 8,5
Pepemake & Collet 255p KA 8,5
Sekulit 251,75p KA 9,32
Tyttelit 248,5p KA 8,28
Tassun tumppaajat 244p KA 8,13
Ryhmä Hau 244p KA 8,13
Sireenejä ja sämpylöitä 238,75p KA 8,23
Swingipojat 238,25p KA 8,22
Rasat 237,75p KA 8,20
Tehotytöt 237p KA 8,46
Kyllä lähtee! 236,75p KA9.10
Jomo's Workwear 236,75p KA 8,45
Kimmon enkelit 231p KA 8,25
Alanevan kätyrit 230p KA 7,93
Nopsterit 216p KA 8,64
Ihmeporukkaa 214,25p KA 8,24
Pupuset 213,5p KA 8,2
Jaahas 212,75p KA 7,87
Navettaninjat 208p KA 9,45
Pasin enkelit 206p KA 6,87
Hämäväät hämit 205p KA 7,59
Maalaissikailu 204,75p KA 8,53
We Showed Up 198p KA 7,07
Viimeinen kevät 195,5p KA 7,52
Kekkulit 195p KA 8,12
Hirmat 184,5p KA 7,68
Pööppänät 176p KA 6,7
Thelma & Louise 166,5 KA 7,57
Team Patolankylä 163p KA 8,15
Mummit ja muksut 157,5p KA 6,3
Team HELA 152,5p KA 6,93
Viitas 145,75p KA 7,29
Team Rokka 135,5p KA 7,53
Sylvit 121p KA 7,56
Lepistöt 120,5p KA 7,53
Meerit 112p KA 7
Hukka 104,5p KA 6,15
Kalervot 98p KA 6,12
Puutarhurit 89,5p KA 8,95
%20(Instagram-postaus%20(Neli%C3%B6nmuotoinen))_20250627_120328_0000.png)
Ennakkoilmoittautuminen on päättynyt.
Ilmoittautua voi edelleen Karviatalolla seikkailupäivänä klo 9-11.
Jos tapahtuma herätti kysymyksiä, voit olla yhteydessä sähköpostitse karviankiri@gmail.com.
_20250318_130309_0000.png)